Sivut

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Tunnustus - neuleufoni

Tilkkutöissä saan aika usein työt valmiiksi, joskus hitaammalla, joskus nopeammalla aikataululla. Tietääkseni (?) minulla ei tällä hetkellä ole yhtään sellaista kesken olevaa tilkkutyötä, jolla ei olisi vakavasti otettavaa suunnitelmaa valmistua. 

Neuleiden kanssa en ole yhtä tavoitteellinen. Tykkään tolkuttomasti neuloa, se on iltaisin ainoa keino katsoa haluamani telkkariohjelmat loppuun nukahtamatta. Mutta neulomiseen se sitten jääkin. Viimeistelemättömiä neulemyttyjä löytyy. Pääsiäisen urakaksi otin laittaa niitä edes vähän eteenpäin kohti valmistumista. 


Koska pääsiäisvieraita ei ollut tulossa, levitin  pingotusalustat eteiseen, jossa niille on sopiva kolo. Kaikki neulomukset eivät kuitenkaan mahtuneet kerralla alustoille, kahdessä erässä ehdin pingottaa, yksi erä on vielä käsittelemättä. Dropsin Fabelista neulotun Sweet Victoria-villatakin kappaleen saivat ekan vuoron muutaman sukkaparin kanssa.


Toisella kierroksella Schachenmayrin Ombrè Lacesta neulottu huivi (ohje lankavalmistajan, sain lankaliikkeestä) ja taas sukkia.  Huivia en pingottanut sanan varsinaisessa merkityksessä, kastelin ja asettelin muotoonsa.




Nyt pitäisi sitten villatakki ommella kasaan ja neuloa nappilistat, lupaan tehdä sen tämän vuoden loppuun mennessä :D


Tämä kasa odottaa vielä käsittelyvuoroaan. Päällimmäinen, räsymaton näköinen huivi menee ehkä seuraavaksi pingotettavaksi, sen alla oleva Nurmilintu purkuun, valitsin malliin liian tuhdin langan. Alimmainen, Veera Välimäen suunnittelema Colour Affection-huivi menee purkuun, oli kiva malli, mutta ei kuitenkaan kolahtanut valmiina. Saanpahan puikotella jatkossakin, kun näistä vapautuu lankoja.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Pussukoita lempiväreissä



Kaksi kaitalepussukkaa syntyi vähän vahingossa. Violetti syntyi nopealla aikataululla, kun ykskaks keksin, että taitaa olla lahjan paikka. Mitatkin jäi ottamatta, mutta on pienehkö, ehkä viitisentoista senttiä leveydeltään, vähän enemmän korkeudeltaan. Nimi on Pikkuherkku, koska lahjan saajan ja tekijän välillä on ollut "ruokasuhde".


Ja kun alkuun pääsen, en malta lopettaa. Tämä on Pikkuherkkua suurempi, mutta ei kuitenkaan ole Isoherkku - nimi on vielä tulollaan. Korkeus ja leveys neljännesmetrin, pohjan leveys n. 10 cm. 

Tein aikapaljon töitä turkoosin pussukan kuvaamisessa. En ymmärrä, mistä johtuu, että harvoin saan turkoosia toistumaan kuvassa edes vähän siihen suuntaan, mitkä ovat alkuperäiset värit. Tulee joko kelmeän karseaa, kummallisen kalpeaa tai valjua vihreää. Ei auttanut päivänvalo, ei aurinko (no, oikeasti puolipilvinen sää), ei pilvinen, ei ilta, ei aamu. Sitten  illan pimetessä nakkasin pussukan Ison koneen kupeeseen, käänsin salaman osoittamaan kattoon - ja voilà - se oli siinä! Mitä jos ympäristö näyttää vaaleanpunaiselle - turkoosit ovat kohdallaan!.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kortti ja kirja

Minulla on kokonimikaima. Meillä on siis on sama etunimi ja sukunimi, toisen nimen nimipäiviäkin juhlimme samalla viikolla. Olemme tutustuneet vuonna 2000, kun sähköpostimme menivät sekaisin, taisi olla seuraava vuosi kun tapasimme ensimmäisen kerran Helsingissä Ruttopuistossa. Sekaannuksesta seurasi ystävyys. Kokonimikaima oli asunut samassa kaupungissa 38 vuotta ja sitten hän otti ja muutti ihan toiseen kaupunkiin ja uuteen kotiin.


Ajattelin, että moinen muutos vaatii kunnollisen "onnea-uuteen-kotiin"-kortin. Piti tulla yhdistetty kortti-patalappu. Jotenkin patalappu vaan kasvoi aika isoksi, niin isoksi, ettei kellään taida olla niin isoja kouraa, johon se olisi sopiva. Istuinalustaksi se taitaa taas olla vähän liian pieni. Niinpä en sitten laittanutkaan thermovanua väliin, vaan kevyen pehmusteen, ja jätin kortin käyttötarkoituksen kokonimikaiman huoleksi. Onnea vieläkin uuteen kotiin, kokonimikaima!


Olen netistä selaillut Lori Kennedyn vapaatikkauksen malleja ja ilahduin, kun kuulin (siis luin jostakin), että hän on julkaissut malleistaan kirjan. Selaan mieluummin kirjaa kuin nettiä. Aika nopeasti kirja löytyi suomalaisista nettikaupoista ja tänään tämä ihanuus saapui. Tuskin olen malttanut käsistäni laskea. Yksi ikävä juttu - kirja on kierreselkämyksellä ja sivuja kääntäessä kuuluu selkäpiitä karmiva ääni. Korvatulpat tai musiikkikuulokkeet siis käyttöön kirjaa tutkiessa.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Aikamoista veivaamista

Vihdoin pääsin aloittamaan batiikkipeiton kerrosten kokoamisen. Ajatukseni oli, että yksi päivä riittäisi, mutta oli aika väärin arvioitu. Taustakangas minulla oli valmiina, mutta sitä ei ollut vielä ommeltu tilkkupinnan kokoiseksi. Äkkiäkös nyt suoria saumoja päästelee. Joo-o, päästelee. mutta kun niitä on kilometritolkulla. Pari vuotta sitten Viron Vörysta halvalla ostettua kangasta (Rowanin tilkkupuuvilla 3,90/m) oli seitsemän metriä, mutta sekään ei ihan riittänyt, yhteen kulmaan piti laittaa lisäpalaa toisesta kankaasta. Kovin tarkaksi en uskaltanut taustakangasta tehdä, kun pelkäsin jossain vaiheessa kangasta puuttuvan jostain nurkasta.  Sai siinä silitysrautaa heilutella, kun silittämisen aika koitti. (Kuvassa on joku kumma vaalea rantu, kankaassa sitä ei ole)


 Kun olin taustan hikoillut sileäksi, oli tilkkupinnan vuoro. Aurinko paistoi kauniisti tilkkupinnan läpi sen roikkusessa silityslaudalla.


Sitten kerrokset pöydälle, kaikkien pintojen keskikohdat päällekkäin ja neuloilla kiinni. Nyt ei pöydän pituus riittänyt peiton leveydelle, mutta hyvin selvisin. Liukkaalla pöydällä oli rakennelmaa helppo liikutella.



Ompelin aputikkaukset saumaan stabiloidakseni kerrokset toisiinsa. Etenin saumaväli kerrallaan, eli kun olin kiinnittänyt keskimmäisen sauman molemmin puolin hakaneulat,  kiikutin (= raahasin) työn koneelle ja ompelin ojaan. Takaisin pöydälle, silottelin seuraavan välin, hakaneulat, koneelle, tikkaus ja pöydälle takaisin. Tein tämän pyörityksen 12 kertaa. Meillä on muuten nyt aika pölytöntä reitillä ruokapöytä - tikkauskone. Kun yritin saada peiton kuljetuksen ajaksi käsiini niin, että saan sen suoraan koneen neulan alle, osa siitä laahasi välillä maata. Yhden pöytäkellonkin huiskaisin kaapin päältä lattialle.
Keskellä peittos olevat aputikkaukset ompelin kahdesta suunnasta, eli aloitin keskeltä peittoa, ompelin reunaan, pyöräytin (= kampesin) peiton toisin päin ja ompelin sauman toisen puolen myös keskeltä peittoa aloittaen. 


Reunoille päästessäni aloin ommella sauman reunasta reunaan yhdellä ompeleella. Tikkasin saumaan Isolla (Pfaff Power quilter), joka ei työnnä kangasta edellään, vaan hyppii pinnalla, joten totesin, että saan samaa jälkeä nopeamminkin, ja yksi veivaaminen jäi välistä pois. 


Suunnitteltu yksi päivä venyi  kahdeksi melkein täydeksi päiväksi ja kahdeksi illaksi. Aluksi suunnittelin, että puran aputikkaukset pois sitten kun varsinainen tikkaus on tehty. Taidan kuitenkin jättää ne paikalleen, ne uppoavat näkymättömiin päällipuolella ja taustassa ne tuskin erottuvat. Ja jos joskus kaipaan kovasti purkamista, voinhan sitten iltapuhteina nyppiä ne pois (en taida kuitenkaan, laskin just että niitä on yhteensä melkein 34 metriä).

Tikkausmallin suunnittelu on vielä vähän vaiheessa, ideoita on, mutta odottelen vielä tilaamaani tikkauskirjaa, jos siellä olisi jotain uutta ja ihmeellistä. Nyt kun työ on tässä vaiheessa, voin ottaa välitöiksi muita ompeluksia ja tikata tätä tästä eteenpäin, kun siltä tuntuu, ja niska antaa myöten. Kun kerrokset ovat nyt kiinni toisissaan, voin huoletta veivata työtä jatkossakin.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Pupusia Tilkkupäiviä korvaamassa

Iso joukko tilkkuystäviä vietti Tilkkupäiviä Kemissä tänä viikonloppuna. Minä pidin yksityisiä tilkkupäiviä kotona, kun leipätöiden väliin jäävä aika ei antanut myöten matkustaa pohjoiseen. Tilkkupäivien Facebook-päivityksiä lukiessani oli kyllä aika haikea mieli.
Tilkunviilaajakin piti omat varjotilkkupäivänsä, niin minäkin.


Pupusilla mentiin. Toiseksi viimeinen, ruskea väriltään, on näköjään karannut kuvasta pois, viimeinen on vielä neulan alla. Luulin tätä vaikeammaksikin blokiksi, mutta ei se loppujen lopuksi sitten ollutkaan. Mitenköhän seuraava, pöllö?


On nämä kyllä vähän tylyn näköisiä pupuja.:D


Leikkasin kaikkiin pupuihin valkoiset korvapalat, tummat silmät, nenän ja suun sekä harmaat taustapalat putkeen sarjatyönä. Sitten leikkasin aina kahden pupun värilliset osat kerrallaan, ompelin, ja taas kahdet väripalat. Ihan yhtä paljon työtä, vaikka olisin leikannut yksitellen tai sarjana kaikkiin kahdeksaan blokkiin palat, mutta tuntui vähän kevyemmälle näin. En leikkaamisesta niin kauheasti tykkää. 


Kuvasin ilta-auringossa terassilla, kaikki rypyt ja viimeistä silitystä odottavat saumat suorastaan loistavat sivuvalossa. 
Tilkkupäiväläisetkin on jo kai kotona, tai ainakin melkein. Nyt voi lopettaa harmittelun, etten ole Kemissä, kun ei siellä ole enää kovin moni muukaan, paitsi tietysti kemiläiset. Menen ompelemaan sen viimeisen pupusen. Mutta ensin etsin sen karanneen.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Pikkuruinen peitto



Tätä vauvanpeittoa oli niin ihana tehdä, että voisin vaikka ruveta vauvanpeittotehtailijaksi! Vaikka tein joidenkin mielestä (isonkin?) urakan purkaessani vanhoja tähtiä, niin itselleni se ei ollut niin iso juttu, nopeammin se sujui kuin uusien ompelu.


Ensin suunnittelin laittavani tähtien väliin kaitaleet, mutta sitten ne eivät omaa silmääni miellyttäneetkään, ja näin suoraan yhdistäen tähtien väliin jäi kivat neliöt. Tikkasin neliöihin vapaamuotoisesti kukkasia, tähdet jäivät taustaa muhkeammiksi, kun en päästänyt neulaa niiden päälle ollenkaan.



Valkoiseen reunukseen tikkasin simpukankuoria (Clamshell) Lori Kennedyn mallin mukaan. Nyt kun kävin hakemassa linkin tutoriaalisivulle, niin ei tuo nyt ihan samanlainen ole,  Lorin tikkauksessa ommelviivat ovat pareina. Katsoin kyllä, ihan totta, vaihekuvat Lorin sivuilta, mutta tästä näyttää kuitenkin tulleen oma sovellus hänen mallistaan. Lorilla on muuten todella paljon kivoja tikkausmalleja.


Toiselle puolelle löytyi kiva raitakangas ihan omista varastoista. Olen jonkun verkkokangaskaupan poisto/loppuunmyynnistä (?) tilannut sen, ja vaikka kuinka yritän muistella, puodin nimi on painunut unholaan. Harmi, koska siellä oli paljon kivoja kankaita. 


Jättipeiton jälkeen oli ihana tehdä tällaista pientä (83 x 70 cm). Jättipeitto odottaa vielä kerrosten rakentamista, kunhan saan jostain raivattua riittävän ison tilan puuhalle. Nyt tämä laitetaan pakettiin odottamaan vauvaa.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Tähdet järjestyksesä

Sain ennen hiihtolomalle lähtöä rustattua tähdet kasaan ja jopa yhdistettyä ne valmiiksi tilkkupinnaksi. Ihan kivutta homma ei luonnistunut, sillä yhdistämisvaiheessa tajusin, että vanhat ja uudet tähdet ovat erikokoisia.


Muistoni vanhojen tähtien synnystä oli väärä. Muistelin tehneeni ne Flying Geese -viivaimella, mutta en ollutkaan, sillä sakarat olikin tehty kahden kolmioin neliöistä. Vanhat tähdet olivat sentin suuntaansa isompia kuin uudet. Eipä tullut mieleen mittailla aikaisemmin. :(

Tuumaustuokion jälkeen purin vanhat tähdet osiin, keskustan tuulimylly, hanhet ja kulmapalat. Pienensin keskipalan samankokoiseksi kuin uusissa tähdissä ja pienellä viilauksella myös hanhet taipuivat uuteen mittaan. Ei kovin kiva homma, mutta kuitenkin nopeampi kuin ommella kokonaan uudet tähdet.


Nyt kun katson valmista tilkkupintaa, niin yhden tähden vaalean keskustan olisin myös voinut vaihtaa, mutta siellä se nyt on. 

Olin eilen jo aloittelemassa tikkausta, mutta muut kerrosten osaset olivat huonosti valmisteltu, eli pesemättä, ja niiden kuivaminen otti aikaa. Mutta nyt laitan tämän Ison neulan alle.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Tähdellistä



Suunnitteluseinälläni on roikkunut jo vuosia sitten tehtyjä tähtiä. Tein ne aikanaan harjoitellessäni Flying Geese -viivaimen käyttöä. Tähtiin liittyy myös hauska  muisto, osan kankaista olen saanut Tilkunviilaajalta tavatessani hänet ensimmäisen kerran Töölön Tilkkupajassa. 


Kun kuulin työkaverini vauvauutisista, päätin laittaa tähdet käyttöön. Kolmesta tähdestä ei kuitenkaan saa kuin korkeintaan Barbien peiton, jokunen on vielä ommeltava lisää. Jostain syystä värit kääntyvät nyt jo keväiseen suuntaan. Näitä on taas vaihteeksi todella kiva tehdä!