Sivut

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Pussukka nimeltä Toivo

Pari viikkoa vetoketjua odotellut pussukka sai viimein vetskarinsa ja vuorin. Vetoketjua kävin ihan kahdesti ostamassa, sitä kun luulee muistavansa värisävyn ihan noin vaan. Kangaskaupassa oli vetskariale, joitakin pituuksia ja värejä 50 sentillä. Ostin pitkiä liloja (pitkästä kun saa pätkiä tarvittaessa), mutta kun mallasin vetoketjua pussukan viereen, oli kyllä niin väärä väri kuin voi vain olla. Pussukan lila näytti vetoketjun rinnalla ihan punaiselta.Uusille ostoksille malli mukana, ja ainoa sopiva, puodista löytynyt väri oli musta. Haaveilin keltaisesta tai oranssistakin, mutta ainut keltainen oli haalistuneen sitruunan värinen eikä oranssia ollut ollenkaan.
Pussukka sai nimen Toivo; tummien reunojen välissä väriä ja aurinkoa. 

En koskaan saa onnistumaan pussukoiden sisuskuvia, joten alakuvassa on mallia vuorista ja taskusta ennen pussukan kokoamista. Taskun ompelen kaksinkertaiseksi pussiksi, silitän aukinaisen pään saumavarat pussin sisään ja ompelen vuoriin kiinni. Nopeaa ja jälki on yleensä siisti."Omin käsin teki Tiinatei"-merkin kiinnitän nykyisin taskun reunan alle, ennen ompelin sen vuorin saumaan, mutta huomasin taskun reunan paremmaksi paikaksi. Aika usein unohdin sen vuorisaumasta, nyt muistan sen paremmin.


Tajusin noista kuvista, että olen jossain vaiheessa lipsahtanut suoran yläreunan pussukkamalliin. Ensimmäiset pussukat tein kaavalla, jossa oli kaareva yläreuna, mutta kun luovuin kaavasta, niin olen jotenkin vain ruvennut tekemään suoria reunoja.
Tähtiä on ollut suunnitteilla jo useita viikkoja, messuilta ostamani ympyräharppi on vielä testaamatta, kännykkä on edelleen ilman pussia ja kahta hys-hys -ompelutyötäkin pitäisi aloitella. Pihatyöt suorastaan kiljuvat tekijänsä perään (olin minä siellä tänään jo useamman tunnin) ja työtyökään ei ole tähän aikaan vuodesta ihan kevyemmästä päästä. Pääsi talven pimeinä ja kylminä kuukausina unohtumaan,
mitä kevät on! :D

5 kommenttia:

  1. Kaunis pussukka - musta vetskari sopii siihen tosi hyvin, käytännöllinen väriltäänkin!

    VastaaPoista
  2. Kaunis pussukka, nimi on oikein sopiva ja vetoketju sopii hyvin.
    Kevät on kyllä kiirusta aikaa, kun kaikkia pitäisi tehdä yhtäaikaa!

    VastaaPoista
  3. Moikka ! olit niin lähellä kävijämäärässä. Meni vain 1 yli. Kyllä siitä lohdutuspalkinto pitää saada. Laita osoite sähköpostiini.

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää pussukkasi ja hyvä nimi on sillä! Vuorikuvasta myös kiitos, se kiinnostaa siinä kuin pussukan ulkopintakin.

    VastaaPoista
  5. Tosi hiano pussukka, hyvät värit!

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!