Sivut

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Ennen Tilkkupäiviä

Ennen Tilkkupäiviä tuli puuhattua kaikenlaisia juttuja, joita vain varovaisesti vilauttelin täällä, mutta nyt on paljastusten vuoro. Täällä esittelemäni tähtöset päätyivät kahden kiltakaverin tekemien blokkien kanssa ensin keittiön lattialle ...


... ja tarttuivat toisiinsa kolmen ompelijan pienellä avustuksella...


ja päätyivät lopulta Imatralle Kulttuurikeskus Virran ala-aulaan pylvään peitoksi.


Oman kiltamme jäsenet tekivät pieniä tilkkutöitä teemana Tilkkuvirta, kokona 30x30 cm. Omassa työssäni halusin laittaa tilkut virtamaan, ihan ei alkuperäinen ajatus välittynyt, mutta yritystä pikkutilkkujen kanssa kyllä oli...


... ja etenkin sen metallilangoilla toteutetun tikkauksen kanssa (jota on todella vaikeaa saada näkyviin kuvissa)


Ja ne ruususet ...

 ... ne heiluivat koko Tilkkupäivien ajan sarafaanini edustassa. Jokainen kiltamme jäsen oli pukeutunut joko sarafaaniin tai feresiin. Osa niistä oli tehty vartavasten Tilkkupäiville, osa oli aikaisemmin omistettuja, osa lainattuja. Mutta erotuimme joukosta!

Alkuviikko on mennyt Tilkkupäivistä toipuessa, ja eiköhän tästä vähitellen päästä taas normaaliin elämään ja ompelemaan ihan omia töitä.

PS: Ostoksista en mainitse tässä mitään...

Lisäys:
Tietysti se veska unohtui. Ensin ajattelin tehdä sen, sitten en, ja sitten tein sen kuitenkin. Viime tipassa.


17 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis asu ylläsi ja ruusut niin sopivasti esillä:)
    Pylväätkin ovat kivan värikkäitä.

    VastaaPoista
  2. Hieno asu. Varmaan oli mukavat tilkkupäivät.

    VastaaPoista
  3. Ihana vaate + laukku ja upeat värit, rupesi heti tekemään mieli jotain tuontyyppistä!
    t. helena

    VastaaPoista
  4. Hei! Aina oppii uutta - en ole sattunut kuulemaan Kreikassa feresista. Upea asu ja ruusut loysivat upean paikan! Tosi ihania nuo tilkku-blokit - voi etta kaipaan ompelemista! Nyt en olekaan varma mika se hyva kauppa taalla Kouvolassa on - jos ehdit, laita viesti. Paljon terveisia! x Teje

    VastaaPoista
  5. Yhteinen työnne on upea! Samoin sinun virrassa pyörivät tilkkusi. Tuo vaate on todella hieno kuten veskakin. Ihan varmasti olette erottuneet porukasta.

    VastaaPoista
  6. Kaunis feresi, ihan sun värisesi ja sopi silmiesi väriin. Kiitos kivoista tilkkupäivistä! Oli aivan mahtavaa!

    VastaaPoista
  7. Kaunis sarafaani ja ruusut sopivat todella hienosti ja veska täydentää hyvin asua, harmi kun en päässyt nyt tänä vuonna tilkkupäiville, mutta ensi vuonna sitten. Hienon työn olette tehneet yhdessä ja oma pikkutyösi on upea!

    VastaaPoista
  8. Sarafaanisi on tosi upea - niin oli livenäkin :) Maanantai meni minullakin toipumiseen, tiistainkin olisin voinut huilia, mutta pakko oli mennä töihin.

    VastaaPoista
  9. Tilkut virtaavat hienosti pienessä työssäsi. Sarafaani ja veska ovat upeat.

    VastaaPoista
  10. Ihana sarafaani ja laukku. Kiitos tosi mukavista tilkkupäivistä, oli kiva viettää siellä lauantaita.

    VastaaPoista
  11. Kaunis sarafaani, upeat ruusut! Ihanaa että teit laukun myös - asu on täydellinen. Hienosti koristeltu pylväs ja pienessä työssä virtaa oikein kosken tyrskyt.

    VastaaPoista
  12. Onpa näyttävä pylväs ja upea sarafaani!

    VastaaPoista
  13. Olisipa ollut mukava olla mukana Tilkkupäivien menossa. Mutta ehkä ensi vuonna sitten.

    VastaaPoista
  14. Vau! Upea sarafaani!!! En olisi arvannut, että ruusuköynnös olikin osa vaatetta;o)

    VastaaPoista
  15. Mielettömän hieno sarafaani!! En ole kolttuihmisoä, mutta tuollainen olisi niin magea, ette jättäisi käyttämättä, jos sellaisen mistaison! Ja laukku todella kruunaa kokonaisuuden.

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Iso VAU! Tuollaisen haluan itsellenikin!

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!