Sivut

torstai 23. helmikuuta 2012

Valmis pussukka?

Kännykkäpussukan suunnitelma on elänyt koko ajan. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli pinta tikattu. Ketjupistojen valmistuttua tikkasin kymmenen senttiä päällikankaan ja froteen läpi - ei näyttänyt oikein miltään näin pienessä pinnassa. Purin tikkauksen pois. Piti tulla olan ylittävä kantohihna, punottu kolmesta erivärisestä vinokantista - ei toiminut. Yritin etsiä muita vaihtoehtoja, mutta sopivaa ei vain tuntunut löytyvän. Halusin työn kuitenkin etenevän ja päätin ommella pussin mahdollista hihnaa vaille valmiiksi. Pussin suuhun piti tulla kantti ruutukankaasta - ei tullut. Pussin suu on niin kapea, että jo päärmeen tekeminen oli temppu ja miten se tehtiin. Vuorikankaaksi laittamani kangas meinasi rispaantua käsiin ja jouduin purkamaan sivusaumaa vähän auki, että pääsin ompelemaan päärmeen. Aikamoista sompailua oli saada käänne tehtyä. Napinläven tikkasin koneella, lenksun kiinnitin käsin pienillä pistoilla.

Edelleen mietin kantohihnaa. Kaukaa nuoruudesta muistin iskunyörin ja netistä löysin pari kummallista videota aiheesta. Asia on edelleen pohdinnassa. Toisaalta pussukka toimii noinkin.

1 kommentti:

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!